Tunstall tukee Muistiliittoa 500 eurolla

tammikuuta 23, 2022

Vuosittain Tunstall valitsee lahjoituskohteen, joka toiminnallaan tukee yhteiskuntamme hyvinvointia. Vuoden 2022 lahjoituskohteemme on Muistiliitto, joka vaikuttaa kansallisesti ja kansainvälisesti edistäen muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä hyvinvoinnin ja elämänlaadun yleisiä edellytyksiä.

100 miljoonaa muistisairasta henkilöä vuoteen 2050 mennessä

Muistisairaiden ihmisten määrä kasvaa nopeasti maailmalla. Väestön ikääntyessä, myös muistisairaudet yleistyvät. Tänä päivänä 50 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa elää muistisairauden kanssa ja määrän ennustetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Suomessa on arviolta 190 000 muistisairasta henkilöä.

Teknologia on monen muistisairaan henkilön arjen tukena 

Teknologiset innovaatiot auttavatta muistisairaiden henkilöiden arjen turvaamisessa. GPS-paikannus ja liikkuvat turvapuhelimet mahdollistavat vapaan liikkumisen oman kodin ulkopuolella varmistaen, että apua on aina saatavilla. Uudet kotiin asennettavat sensoriteknologiaa hyödyntävät ratkaisut voivat myös auttaa havaitsemaan muistisairauden varhaisemmassa vaiheessa, jolloin sairauden hoitokin voidaan aloittaa aiemmin.

76% jouluvisailijoista oppi uutta muistista ja Muistiliitosta

Joulukuussa järjestämämme perinteinen Tunstall-jouluvisa keräsi ennätysmäärän osallistujia. Osallistujat saivat päivittäin visailutehtävän sähköpostiinsa ja yhdessä keräsimme 500 euron potin, jonka lahjoitamme Muistiliitolle. Huikeat 76 % visailuun osallistuneista sanoi oppineensa uutta muistista ja Muistiliiton toiminnasta jouluvisan yhteydessä.

Lähteet:

Muistiliitto, 2022. https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet

THL, 2022. https://thl.fi/fi/web/kansantaudit/muistisairaudet/muistisairauksien-yleisyys